Aika on kallista verkossakin
Yritysosto, uusi toimitila, tuotantolinja tai verkoston perustaminen ja kehittäminen vaativat aikaa ja rahaa. Mittavaa investointia edeltää johdon pohdinta keinoista, joilla saavutetaan entistä parempi tulos tai liiketoimintaa tukevia käytäntöjä ja mielikuvia. Investointi koneisiin, seiniin tai infraan ei riitä. Jotta muutos ja uusi mahdollisuus toteutuvat, on saatava mukaan ihmiset, muutoksen tekijät.
Käytä yksinkertaisia sanoja ja kirjoita lyhyesti. Jos et, verkkosivuillasi ei todennäköisesti viihdytä pitkään.
Muun muassa näin neuvoo verkkoon kirjoittavia internet-käytettävyyden pitkän linjan konkari Jakob Nielsen. Lisäksi hän suosittelee pitämään virkkeet ja kappaleet lyhyinä, suosimaan ranskalaisia viivoja ja listoja, väliotsikoimaan ja lihavoimaan avainsanoja.
Kilpikonnan metsästys ei kannata
Nielsen vertaa ihmisten verkkokäyttäytymistä alkukantaiseen ravinnon hankintaan. Molemmissa tehtävän suorittamiseen kulutetusta ajasta yritetään saada suurin mahdollinen hyöty. Esimerkiksi kilpikonna ei ole hääppöinen ateria: Niiden etsimiseen ja tunnistamiseen menee aikaa, ja sitten ne on saatava kiinni ja pois kilvestään. Nälkää niistä saatava liha ei kuitenkaan vie. Lopputulos? Kilpikonnien metsästyksestä on aivan liian paljon vaivaa vähäpätöiseen lopputulokseen nähden.
Muista “kakkosten sääntö”
“Kakkosten sääntö” kuvaa Nielsenin mukaan tyypillistä lukemistyyliä verkossa. Otsikoista luetaan kaksi ensimmäistä sanaa. Nettisivulta luetaan kaksi ensimmäistä kappaletta. Kaksi ensimmäistä hakutulosta kiinnostavat kaikkein eniten. Jos verkkokirjoittaja siis haluaa yrittää varmistaa, että tärkein tulee luetuksi, täytyisi se pystyä lataamaan näihin “kakkosiin”. Helpommin tietysti sanottu kuin tehty.
Petra Houghton