Asiakaslehti lujittaa asiakassuhdetta kustannustehokkaasti

Kansainvälinen asiakaslehti (customer magazine) ValtraTeam

Traktorinvalmistaja Valtran ja Meditan yhteistyönä on syntynyt Valtran kansainvälinen asiakaslehti Valtra Team jo yli kymmenen vuoden ajan. Yhteistyön laajuus on kasvanut vuosien varrella käännösversioiden koordinoinnista lehden toimittamiseen ja sisällöntuotantoon.

Valtra Team ilmestyy kaksi kertaa vuodessa noin kymmenellä eri kielellä. Kieliversioiden lisäksi tehdään myös erilaisia maaversioita, sillä esimerkiksi saksankielisestä lehdestä tehdään eri versiot Saksaan, Itävaltaan, Sveitsiin ja Luxemburgiin.

Lehdessä on 24 sivua. Sivuista 6 on paikallissivuja, joilla on kunkin markkina­-alueen paikallista sisältöä, kuten asiakkaiden haastatteluja ja paikallisia tapahtumia. Muiden sivujen jutut ovat samoja kaikissa kieliversioissa. Tällaisia juttuja ovat esimerkiksi uusien traktorimallien esittelyt.

”Halusimme omien resurssiemme rinnalle monipuoliseen sisällöntuotantoon ja projektitukeen ammattitaitoisen ja alaa tuntevan kumppanin. Pitkä yhteistyö Meditan ja Valtran välillä on toiminut joustavasti, luotettavasti ja tehokkaasti”, kertoo viestintäpäällikkö Hannele Kinnunen Valtralta.

20 minuuttia asiakkaan lukuaikaa 50 sentillä

Eri maiden asiakaslehdet painetaan keskitetysti Suomessa, jolloin suuren painomäärän ansiosta yksikkökustannus on todella kohtuullinen. Kaikkine paino-, käännös­-, postitus-­ ja muine kuluineen yhden asiakaslehden hinnaksi jää noin 50 senttiä. Toisaalta tiedetään, että esimerkiksi Suomessa lehteä luetaan yli 20 minuuttia. 50 sentillä saadaan siis 20 minuuttia asiakkaan aikaa. Usein kiinnostava asiakaslehti kiertää myös useamman lukijan käsissä. Harva muu viestintäkeino pystyy samaan tehokkuuteen.

Asiakaslehti puolustaa Valtralla paikkaansa yhtenä markkinointiviestinnän kanavana internetin, esitteiden, somen, tapahtumien, sponsoroinnin, suoramainonnan ja muiden keinojen joukossa. Viestintäalan nyrkkisäännön mukaan noin kolmannesta asiakkaista ei tavoita internetin kautta, toista kolmannesta ei tavoita paperisilla medioilla ja loput 40 prosenttia käyttävät useita eri kanavia. Monikanavaisella markkinoinnilla Valtra tavoittaa mahdollisimman laajan joukon potentiaalisia asiakkaita. Toisaalta Valtra Team ­lehden sisältöjä viedään Valtran eri maiden nettisivuille. Näin tavoitetaan myös paperista lehteä lukemattomat asiakkaat.

Asiakaslehden lisäksi Valtra ja Medita tekevät yhteistyössä myös henkilöstö- ja rekrytointiviestintää, tractor pullingin markkinointia, traktoreiden ja varaosien AdWords- ja Facebook -mainontaa, lehdistösuhteita ja sisällöntuotantoa.

Lue lisää sisältömarkkinoinnista ja viestintäosastosta.